Hauska tavata!
Liikkajengin perustaja Samuel Lehtimäki on 26-vuotias tänä keväänä valmistuva Liikuntapedagogiikan Maisteri (LitM), jolla on monipuolisesti kokemusta eri ikäisten lasten ja nuorten opettamisesta sekä valmentamisesta.
Liikunta ja urheilu ovat erittäin isossa osassa Samuelin päivittäistä arkea ja niiden tuomaa hyvää fiilistä Samuel haluaa pyrkiä tartuttamaan Liikkajengi-palvelun myötä ympäri Suomen.
Samuelilla on opetuskokemusta eri kouluasteilta seitsemän vuoden ajalta ja lisäksi valmennustaustaa eri lajien parista.Samuelin missiona on saada mahdollisimman moni lapsi ja nuori löytämään liikkumisen iloa ja itselle mielekkäitä tapoja lisätä omaan arkeen aktiivisuutta.
"Kouluarjessa on liikuntatuntien lisäksi vielä paljon mahdollisuuksia liikunnallisen aktiivisuuden lisäämiselle. Valmista päivittäiseen käyttöön soveltuvaa innostavaa materiaalia ei kuitenkaan opettajille ja kouluille ole tarjolla ja tähän tarpeeseen syntyi Liikkajengi-palvelu keväällä 2026"
Lisätietoja Liikkajengistä
Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia
Kenelle Liikkajengi-palvelu on tarkoitettu?
Liikkajengi on suunniteltu peruskouluille ja niiden oppilaille, mutta se soveltuu hyvin myös nuorille ja aikuisille. Palvelu soveltuu kaiken ikäisille ja tukee liikunnallista koulupäivää eri ikäryhmille sopivalla tavalla.
Kuormittaako Liikkajengi opettajien arkea?
Ei. Päinvastoin Liikkajengi on suunniteltu helpottamaan kouluarkea. Valmis materiaali vähentää opettajien suunnittelutyötä ja tarjoaa helpon tavan lisätä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta ilman lisäkuormitusta.
Milloin ja missä Liikkajengiä voi käyttää koulupäivän aikana?
Liikkajengiä voidaan käyttää joustavasti taukoliikuntana oppitunneilla, välitunneilla, tai osana päivän aloitusta/lopetusta. Materiaali on suunniteltu tukemaan liikkumista koulupäivän eri hetkissä.
Miten Liikkajengi-palvelu otetaan käyttöön koulussa?
Käyttöönotto on helppoa. Koulu saa linkin Liikkajengin materiaalisivulle, joka toimii ilman erillisiä kirjautumisia koululle toimitettavalla salasanalla. Kaikki materiaalit löytyvät jatkossa samasta paikasta.
Vaatiiko Liikkajengin käyttö opettajalta valmistelua tai erityisosaamista?
Ei vaadi. Liikkajengin materiaalit ovat heti käyttövalmiita, eikä niiden käyttö edellytä opettajalta ennakkovalmisteluja, ohjaamista tai liikunta-alan osaamista. Video käynnistetään ja liikutaan mukana.
Tukeeko Liikkajengi Liikkuva koulu -toimintaa?
Kyllä. Liikkajengi tukee Liikkuva koulu -toimintaa tarjoamalla helppokäyttöisen videomateriaalin liikunnallisen kouluarjen toteuttamiseen, joka lisää oppilaiden päivittäistä aktiivisuutta koulupäivän aikana.
Haluatko kuulla lisää?
Tehdäänkö liikunnallisen kouluarjen toteuttamisesta yhdessä hauskaa ja helppoa?
Helppo ja valmis ratkaisu liikunnalliseen koulupäivään.
© Created by
All rights Reserved
© Created by
All rights Reserved